Tervetuloa rakentamaan kanssamme kesäkalusteita Otto Karhin puistoon, tutummin Letkunpuistoon! Jeesjeesgood järjestää kaikille avoimen työpajan 1.-6.6.

Letkunpuiston alueella on historian saatossa kasvatettu heinää, pesty mattoja ja kerätty palokunnan sammutusvesiä. 1800-luvun puolivälissä puistoja alettiin muuttaa kävelyalueiksi ja puistoista alkoi muodostua ajanviettopaikkoja. Kuitenkin 1900-luvun alussa vapaapuisto-oikeus poistettiin ja nurmikolla istuminen kiellettiin. Puisto oli muuttunut “vetelehtijäin ja maankiertolaisten” kokoontumispaikaksi.

Nykyään puistot ovat edelleen tärkeitä paikkoja kaupunkilaisille. Viime keväänä tehdyn ränttikyselyn perusteella niihin kaivataan enemmän erilaisia ajanviettopaikkoja. Osallistavien työpajojen kautta haluamme kannustaa kaupunkilaisia ottamaan kaupunkitilaa haltuun.

Projekti on osa Oulun kulttuuripääkaupunki 2026 -ohjelmistoon kuuluvaa Sopukka - The Nook -hanketta.

Ränttipenkki matkasi helmi-maaliskuussa 2025 kolmen viikon ajan kolmessa eri kohteessa Oulun keskustassa, keräten kaupunkilaisten mielipiteitä Oulun kaupunkitiloista.

Palautteen pohjalta järjestimme kaikille avoimen kesäkalustetyöpajan 14.-15.6.2025. Sijainniksi valikoitui palautteen pohjalta Oulun Postiaukio.
Viikonlopun aikana rakensimme yhdessä kaupunkilaisten kanssa kalusteet,
jotka ovat paikalla syyskuun puoliväliin saakka.

Ränttipenkki ja kalustetyöpaja ovat osa Oulun kulttuuripääkaupunki 2026 -ohjelmistoon kuuluvaa Sopukka - The Nook -hanketta.